27.12.2013

Ikkunat pirstaleina


'

Mitä Coelho tarkoitti kirjoittaessaan kolumniinsa:
"Kun Jumala sulkee oven, Hän avaa ikkunan"?
Kenelle? Pois lähtenyt sulkee oven mentyään.
Katsooko hän ikkunasta surevia rakkaitaan?
 Vai avaako ikkuna kaipaamaan jääville?

Miten kukaan voi nähdä ikkunasta, joka on pirstaleina?
Talo kyllä pysyy paikallaan, läheisten myötätunnolla.
Mutta ikkunat. Ne ovat kaikki romahduksesta pirstaleina.
Jos yrittää katsoa pirstaleisen ikkunan läpi, satuttaa itseään.
 Voiko suruun silloin saada todellisen kosketuksen?
Auttaako kipu kokemaan elämän ajattomuuden,
yhteisen elämän muistot ja onnen?
Kun ovi on sulkeutunut, kuultaa ikkunasta valo.
Tänne jääneet näkevät siitä menneeseen,
pois menneet katsovat sen läpi tulevaan.
Ikkunan molemmin puolin on aika pysähtynyt.

On aika muistoille.

Kaikille niille tunteille, joita yhdessä on koettu.
Sanoille, ajatuksille ja onnen hetkille.
Kauneimmat kokemukset laitetaan rasiaan,
Talletetaan ikuisiksi ajoiksi.


Ystävälleni, joka menetti miehensä
ja lastensa isän aivan liian aikaisin.


25.12.2013

Ajattomuus hetkessä


Kellon viisarit ovat jo kauan sitten asettuneet haluamaansa aikaan.
Ajan kulku on pysähtynyt, kuin kunnioituksesta edesmenneitä kohtaan.
Muistuttaakseen heidän elämästään, haaveistaan, onnestaan.

Pysähtymisestä tähän hetkeen puhutaan paljon,
mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Onko pysähtymisen tarkoituksena jäädä paikoilleen,
estää itseän liikkumasta eteenpäin elämässä?
Vai onko mahdollista pysäyttää maailma ympärillä,
jotta ehtisi nähdä ja kuulla itsensä?

Mikä on se hetki, jonka haluamme muistaa?
Onko se tapahtuma, tunne, kokemus vai kosketus?
Koskettaako hetki sisintä vai koko maailmaa?

Onko hetken ajankohdalla merkitystä muille kuin itselle
tai niille, joilden kanssa kokemus on yhteinen?

Jos pysähdyn, koenko itseni tässä hetkessä?
Olenko yksin vai yhdessä menneisyyteni kanssa?
Koskettaako minua menneiden sukupolvieni historia?
Kulkevatko kokemukset lävitseni tuossa ikuisuuden hetkessä?

Otan isoisoisäni rakkaudella valmistaman kellon lempeästi käsiini
ja kuvittelen hetken, jolloin hän antoi sen sydämensä valitulle.
Syvä hiljaisuuden henkäys vaihtuu hämmennykseen huoneessa,
jossa lisäkseni ovat nuo kaksi onnellista rakastavaista.

Tämän hetken muistan, tunnekokemuksen menneisyydestä juuri nyt.
Pyöritän kellon varovasti käyntiin ja annan ajan kuljettaa minua.
Kulkekoon tuon hetken lisäksi omatkin muistoni tuleville sukupolville.


Eeville
1910-1920
Aku

Hienot rouvat