Ajattomuus hetkessä

Kellon viisarit ovat jo kauan sitten asettuneet haluamaansa aikaan.

Ajan kulku on pysähtynyt, kuin kunnioituksesta edesmenneitä kohtaan.
Muistuttaakseen heidän elämästään, haaveistaan, onnestaan.

Pysähtymisestä tähän hetkeen puhutaan paljon,
mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Onko pysähtymisen tarkoituksena jäädä paikoilleen,
estää itseän liikkumasta eteenpäin elämässä?
Vai onko mahdollista pysäyttää maailma ympärillä,
jotta ehtisi nähdä ja kuulla itsensä?

Mikä on se hetki, jonka haluamme muistaa?
Onko se tapahtuma, tunne, kokemus vai kosketus?
Koskettaako hetki sisintä vai koko maailmaa?

Onko hetken ajankohdalla merkitystä muille kuin itselle
tai niille, joilden kanssa kokemus on yhteinen?

Jos pysähdyn, koenko itseni tässä hetkessä?
Olenko yksin vai yhdessä menneisyyteni kanssa?
Koskettaako minua menneiden sukupolvieni historia?
Kulkevatko kokemukset lävitseni tuossa ikuisuuden hetkessä?

Otan isoisoisäni rakkaudella valmistaman kellon lempeästi käsiini
ja kuvittelen hetken, jolloin hän antoi sen sydämensä valitulle.
Syvä hiljaisuuden henkäys vaihtuu hämmennykseen huoneessa,
jossa lisäkseni ovat nuo kaksi onnellista rakastavaista.

Tämän hetken muistan, tunnekokemuksen menneisyydestä juuri nyt.
Pyöritän kellon varovasti käyntiin ja annan ajan kuljettaa minua.
Kulkekoon tuon hetken lisäksi omatkin muistoni tuleville sukupolville.

Eeville

19⅞10-19⅞20

Aku