Sain syntyessäni siivet. Suojelevat, lämmittävät, maailman ääriin lennättävät.
Niiden turvin tunsin kaiken elämässäni olevan mahdollista.
Siipien suojassa tunsin olevani turvassa, enkä osannut pelätä mitään.
Päivisin ne johdattivat minut kokemuksiin, joiden muistot yhä elävät vahvoina tunteissani.
Iltaisin pääsin tutustumaan paikkoihin, joista en ollut aiemmin kuullut.
Tapasin ihmisiä, joiden puhetta en useinkaan ymmärtänyt, mutta joiden ilot ja surut koin.
Aamuisin heräsin onnellisena höyhenten pehmeästä syleilystä ja tiesin
jokaisen uuden päivän tuovan valoa omaani ja läheisteni elämään.
Matkan varrella nuo kuvittelemani siivet ovat kulkeneet mukanani monessa eri muodossa.
Joskus lämpimänä kosketuksena tai hellänä henkäyksenä, joskus painolastina.
Välillä siipien kosketus on ollut todellinen tuntemus, toisinaan vain uninen haave.
Ajoittain ne ovat menettäneet voimansa niiden unohdetun olemassaolon myötä.
Muutaman kerran olen itse repinyt ne irti osoittaakseni selviäväni maailmassa ihan yksin.
Kokemus suojelevien siipien turvasta on läpi elämäni aina tuntunut todelta.
Siitäkin huolimatta, etten muista milloinkaan aikaisemmin edes ajatelleeni asiaa.
Miten ihmeessä tuo tunnemuisto saavutti mieleni nyt, tässä elämänvaiheessa?
Mikä saa ihmisen kuvittelemaan ikiaikaisen tiedostamattoman olemassaolon juuri silloin,
kun elämä näyttäytyy kaikessa kauneudessaankin julman todelliseksi muuttuneena?
Kantavatko selkään näkymättömästi tatuoidut siivet sitä, joka niiden suojaan uskoo?
Vai kantaako kuvitelluista siivistä luopuvaa voima, jonka hän sisällään uskoo olevan?
Voiko kuvitelma suojaavasta voimasta antaa ihmiselle vahvuuden kohdata todellisuuden?
Niiden turvin tunsin kaiken elämässäni olevan mahdollista.
Siipien suojassa tunsin olevani turvassa, enkä osannut pelätä mitään.
Päivisin ne johdattivat minut kokemuksiin, joiden muistot yhä elävät vahvoina tunteissani.
Iltaisin pääsin tutustumaan paikkoihin, joista en ollut aiemmin kuullut.
Tapasin ihmisiä, joiden puhetta en useinkaan ymmärtänyt, mutta joiden ilot ja surut koin.
Aamuisin heräsin onnellisena höyhenten pehmeästä syleilystä ja tiesin
jokaisen uuden päivän tuovan valoa omaani ja läheisteni elämään.
Matkan varrella nuo kuvittelemani siivet ovat kulkeneet mukanani monessa eri muodossa.
Joskus lämpimänä kosketuksena tai hellänä henkäyksenä, joskus painolastina.
Välillä siipien kosketus on ollut todellinen tuntemus, toisinaan vain uninen haave.
Ajoittain ne ovat menettäneet voimansa niiden unohdetun olemassaolon myötä.
Muutaman kerran olen itse repinyt ne irti osoittaakseni selviäväni maailmassa ihan yksin.
Kokemus suojelevien siipien turvasta on läpi elämäni aina tuntunut todelta.
Siitäkin huolimatta, etten muista milloinkaan aikaisemmin edes ajatelleeni asiaa.
Miten ihmeessä tuo tunnemuisto saavutti mieleni nyt, tässä elämänvaiheessa?
Mikä saa ihmisen kuvittelemaan ikiaikaisen tiedostamattoman olemassaolon juuri silloin,
kun elämä näyttäytyy kaikessa kauneudessaankin julman todelliseksi muuttuneena?
Kantavatko selkään näkymättömästi tatuoidut siivet sitä, joka niiden suojaan uskoo?
Vai kantaako kuvitelluista siivistä luopuvaa voima, jonka hän sisällään uskoo olevan?
Voiko kuvitelma suojaavasta voimasta antaa ihmiselle vahvuuden kohdata todellisuuden?
Kommentit
Jokainen runo on viesti toiselta ihmiseltä asiasta, jonka hän on tiivistänyt, ja joka tavallisella tavalla kerrottuna jäisi puutteelliseksi ja veisi paljon tilaa.
Runoilla on vielä sellainen ominaisuus usein, että niitä voi tulkita eri tavoin. Jokaisella voi olla oma tulkintansa samasta runosta. Tämän runon tulkitsisin lapsuuden merkityksestä puhuvaksi. Jo ihmisellä on hyvä lapsuus, hän saa siitä perusvoimaa elämälleen. Se seuraa mukana kaikissa vaiheissa. Sitä ei tarvitse edes ajatella, se toimii taustavoimana. Sellainen ihminen, jota tämä runo kuvaa, kokee maailman turvallisena paikkana. Hänelle koko elämä on kantava voima, hän uskaltaa levittää siipensä ja tehdä mitä vain, minkä kokee tarpeelliseksi. Voi kuvitella, minkälaista on sellaisen ihmisen elämä, jonka lapsuus on repaleinen ja turvaton. Hänen on vaikea itse myöhemmin eheyttää elämäänsä, joskus se saattaa onnistua, mutta kurja lapsuus voi johtaa helpommin kurjaan elämään, ainakin siitä saa lukea lehdistä usein esimerkkejä.
Nuo kantavat siivet voi käsittää uskon varmuudeksi, mutta ne voivat myös kuvastaa vahvan ihmisen henkistä, luontaista voimaa, jonka avulla hän selviää pahoistakin ongelmista katkeamatta.