Siirry pääsisältöön

Tekstit

Vaihtoehtoisia tapoja vahvistua

Uusimmat tekstit

Hienot rouvat

Anoppini on hieno rouva, samoin kuin isoäitini sisarineen sekä muutama muu tuntemani väärään aikakauteen syntynyt upea naishenkilö. Hienous on syntymälahja, perimästä ja kasvuolosuhteista riippumaton arvo, joka juontaa juurensa muinaisten kuninkaallisten aikakaudelta. Minkä sille mahtaa, jos on sattunut syntymään hieman muita arvokkaampana? Näillä onnellisten tähtien alla syntyneillä hienostolaisilla tuntuu olevan sisäsyntyinen taito kohdata muut ihmiset ruusuisten unelmien silmin. Hyvät tavatkin he oppivat ennen kuin edes konttaaminen onnistuu. Voisin tosin kuvitella heidän oppineen suoraan kävelemään – ovathan heidän vaatteensa ommeltu räätälin toimesta sellaisista materiaaleista, että ne kuluisivat puhki jo ensimmäisissä konttausharjoituksissa.  Hienot rouvat rakastavat keskusteluita tavallisten ihmisten kanssa, mutta luontevampaa heille on seurustella kaltaistensa kanssa. Kuulemani mukaan nykyaikana hienostolla on hyvin vähän ystäviä omissa piireissään, joten kokemuksia va

Lumikeiju

Miten kauniisti lumi kimmeltääkään maassa, ajatteli Armas hiljaa mielessään. Hänellä oli palava halu kertoa näkemästään jollekin, jakaa tuo hetkellisen kauneuden kokemus jonkun kanssa. Mutta miten, eihän hänen suustaan tullut helposti edes tavallisen arkisia sanoja, saati sitten mitään sellaista, joka vastaisi sitä mykistävää maisemaa, jota hän ikkunastaan itsekseen tuijotti. Sisarenpojan samojedi Tepi keskeytti Armaan hiljaisen hetken työntämällä kuononsa hänen syliinsä rapsutusten toivossa. Armas nousi ikkunan eteen asetetusta keinutuolistaan ja istui koiran viereen lattialle. Voi sitä hellyyden määrää, mitä nuo kaksi toisilleen antoivat. Sitä sielujen sympatiaa, joka heidän välillään oli, on vaikea tavallisen ihmisen saavuttaa, kenenkään tai minkään kanssa. Onnekseen Armas ei ollutkaan syntynyt ihan tavallisena lapsena, vaan hiukan hitaammin ajattelevana. Siitä oli hänelle paljon iloa elämässä. Tyhjäpäiset kyläläiset jättivät hänet huomiotta ja ystävälliset puolestaan antoiva

Sarvikuono olohuoneessa

Olohuone, mikä sen merkitys on? Joillekin se on ainoa asuinhuone, jossa vietetään aikaa, viihdytään ja vanhetaan. Toisille se taas on huone, jossa ollaan kuin ei oltaisikaan. Ainakaan siellä ei juurikaan olla olemassa kenellekään. Olohuone sisustetaan maltillisesti. Sen tulee näyttää tyylikkäältä silloin, kun itselle hiukan tuntemattomammat henkilöt saapuvat paikalle. On tärkeää, että huonekalut, värit ja esineet on sijoiteltu tasapainoisesti, jotta tutustuja voi kuvitella asujan itsekin olevan tasapainossa. Tunnelman luojana myös valaistus on tärkeää. Kirjahyllyssä on oltava yleisesti sivistäviä ja taiteellisesti monipuolisia teoksia. Tuttujen saapuessa tärkeintä on se, että huone on uudistunut sitten viime käynnin. Jos kaikki on ennallaan, on elämä pysähtynyttä. Jos muutokset ovat radikaaleja, on asujalla meneillään henkinen kriisi. Milloin asuja itse käyttää huonettaan? Tuskin koskaan. Hän herää aamuisin, hiipii hiljaa keittiöön kuiskiakseen kahvinkeittimelle ja toivoo, ett

Aika pysähtyy, kun sen sallii

Sinulla on kiire, koko ajan kaiken aikaa. Mihinkään et ehdi, koskaan milloinkaan. Mahdatko edes tahtoa? Kaikki mitä koet, katoaa ajan myötä. Olet nähnyt paljon, etkä kaipaa enempää. Uskotko siihen itsekään? Tuijotat taivaalle paeten sanoja, jotka on sanottava ääneen. Entä jos antaisitkin sanojen paeta sinusta? Aika ajoin lähelläsi tapahtuu ikäviä asioita. Näet, kuulet ja aistit niitä enemmän kuin muut. Se on sinun lahjasi ja taakkasi. Myös hyvää tapahtuu,  sinulle ja sinun ansiostasi. Voisivatko hyvä ja paha ollakin toistensa osia, lähtöisin samasta tunteesta?  Hyväksyttyäsi yhteyden pystyt eheytymään, eivätkä halkeamasi enää määrittele ajatuksiasi. Aika sisälläsi pysähtyy. Mielesi rauhoituttua tapaan sinua päivittäin, useimmiten unissani. Jotain sekin kertoo, mutta mitä ja kenelle?

Ristiriidan vastakohta on hämmennys

Kysyin leikilläni perheen miespääosan esittäjältä, mikä eläin hän haluaisi olla, ja millaisia piirteitä hänen voimaeläimellään olisi. Hyvin lyhyen pohdinnan jälkeen sain vakuuttavan vastauksen. Hän olisi ehdottomasti harmaakarhu. Ikiaikainen eläin, jossa yhdistyvät voima, lempeys ja rohkeus. Harmaakarhua ihaillaan ja pelätään, sen reviiriä kunnioitetaan. Tämä antaa sille mahdollisuuden liikkua vapaasti hyvinkin laajalla alueella, elää omien valintojensa mukaisesti ja suojella perhettään parhaaksi katsomallaan tavalla. Paljastaessani omaksi valinnakseni mustan pantterin, sain osakseni pitkän hiljaisuuden. Hiukan hämmentyneenä mieheni katseli minua, kunnes sai muotoiltua ajatuksensa kysymykseksi: ”Ja miten ajattelit näiden eri puolilla maapalloa asuvien eläinten yhteiselämän sujuvan?” Jäin pohtimaan asiaa. Ainakin eläintarhoissa on monenlaisia asukkaita ilman sen suurempia yhteentörmäyksiä. Erilaisilta kasvillisuusvyöhykkeiltä siirretyille eläimille annetaan asuinpaikaksi aitaus,

Toisin sanoen

Kun antaa mielelleen luvan vaeltaa, Huomaa ajatusten siirtyvän unen ja valveen rajalle. Sanat kulkevat omaa tietään, ajatukset harhautuvat sivupolulle ja hetken kuluttua todellisuus näyttää toisenlaiselta kuin mihin silmät muistikuvineen ovat tottuneet. Miten todellisuutta voitaisiin edes määritellä? Onko näkyvä maailma aistien havaittavissa, järjellä selitettävissä, luotettavasti todennettavissa? Kuinka avaramielinen on oltava pystyäkseen riittävän ymmärrettävästi arvioimaan nkäyvää todellisuutta? Miten suuri vaikutus on muistinvaraisella päättelyllä, tunteilla ja yksittäisiten ihmisten  kokemuksilla? Kuinka monitasoisista osista kokonaiskuva muodostuu, miten keskenään ristiriitaiset havainnot sovitetaan yhteisesti hyväksyttyyn näkemykseen?  Miten suhtautua siihen todellisuuteen, jota kukin yksittäinen ohikulkija kantaa sisällään? Kenellä meistä voisi olla oikeus päättää, onko kuvitelma totta vai todellisuus kuvitelmaa? Onko ede