Siirry pääsisältöön

Kosketus tunteisiin


Useimmat ihmiset kaipaavat jossakin elämänvaiheessa vahvaa peiliä omille syville tunteilleen. Kirjojen ja elokuvien henkilöhahmojen sekä itselle ulottumattomissa olevien ihmisten elämänkohtaloiden seuraaminen antaa mahdollisuuden kokea erilaisia tunteita turvallisesti. Joillekin se riittää, kaikille kuitenkaan ei. Seuraamalla muiden elämää pääsee toki kosketuksiin omiin pinnan alla piileskeleviin tunteisiinsa, muttei  ehkä sittenkään pysty kokemaan niitä täydellisinä. 

Lähes jokaisen syvän tunteen liikahtaessa joudumme kohtaamaan myös tunteen vastapuolen. Ilo peilaa pelkoa, suru toivoa ja myötätunto epävarmuutta. Ilman peilin kääntöpuolen aiheuttamaa reaktiota tunteiden kokeminen jää helposti pinnalliseksi. Pinnallisten tunteiden kanssa voi hyvin elää, mutta itseään tuskin ymmärtää ilman syvällisempää tunteiden kohtaamsta.

Harvalla meistä kuitenkaan on riittävästi rohkeutta kohdataksemme tunteitamme edes yksin, saati asettaa itseämme alttiiksi toisen ihmisen peilaukselle. Siitäkään huolimatta, että tiedämme sen olevan ainoa mahdollisuutemme tunteiden aiheuttamien tuntemusten ymmärtämiselle ja hyväksymiselle.

Mutta miten löytää lähelleen ihmisiä, joilla on yhtä suuri halu tulla kohdatuksi rehellisesti ja varauksettomasti, olla näkyviä kaikkine tunteineen? Vaatiiko se uskallusta itseltä, toiselta vai molemmilta? Onko avoimuus helpompaa kahdenkeskisissä tilanteissa vai ryhmässä? Voiko todella tulla kuulluksi, jollei keskustelun osapuolilla ole samansuuntaista tarvetta saada kosketusta syviin tunteisiinsa?

Kuinka läheinen toisen kanssa on oltava voidakseen peilata syviä tunteitaan? Onko kahden ihmisen sulauduttava toisiinsa yhteyden löytääkseen, vai onko sen syntyminen mahdollista myös ilman fyysistä läheisyyttä? Ovatko sanat riittäviä ajatusten ja tunteiden välittäjinä, vai tarvitaanko kaikkien aistien kohtaamista toisen kokemuksen todelliselle jakamiselle?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Makumuistoja

Kesän viimeiset hetket. Aurinko lämmittää ihoa, pimenevä taivas tarjoilee tähtiään.


Poltettu oranssi
500 g porkkanaa, 500 g sipulia, runsas litra vettä, 2 1/2 kanaliemikuutiota, 2-3 valkosipulinkynttä, 1 1/2 dl kuivaa valkoviiniä, 1/2 tl hunajaa, 1 tl garam masalaa, 1/3 tl chilijauhetta, ripaus currya  muutama tuhti kierros mustapippuria myllystä, 2 tl kuivattua basilikaa, 150 g ranskankermaa, keiton päälle tuoretta basilikaa tai korianteria.
Silppua sipulit ja paloittele kuoritut porkkanat. Pyörittele paloja paksupohjaisen kattilan pohjalla viiden minuutin verran ja lisää vähitellen vesi. Keittele hiljalleen 1 1/2 tuntia. Lisää kanaliemikuutiot, hunaja, valkoviini ja vähän mausteita. Maistele ja lisää mausteita. Sekoita viimeiseksi joukkoon ranskankerma ja anna muhia hetki. Soseuta keitto kahdessa erässä ja laita jäähtymään.
Keitto maistuu hivelevän hyvältä kylmänä ja kuumana.

Kiitos Sari ja Valttu!

Sarvikuono olohuoneessa

Olohuone, mikä sen merkitys on?
Joillekin se on ainoa asuinhuone, jossa vietetään aikaa, viihdytään ja vanhetaan. Toisille se taas on huone, jossa ollaan kuin ei oltaisikaan. Ainakaan siellä ei juurikaan olla olemassa kenellekään. Olohuone sisustetaan maltillisesti. Sen tulee näyttää tyylikkäältä silloin, kun itselle hiukan tuntemattomammat henkilöt saapuvat paikalle. On tärkeää, että huonekalut, värit ja esineet on sijoiteltu tasapainoisesti, jotta tutustuja voi kuvitella asujan itsekin olevan tasapainossa. Tunnelman luojana myös valaistus on tärkeää. Kirjahyllyssä on oltava yleisesti sivistäviä ja taiteellisesti monipuolisia teoksia. Tuttujen saapuessa tärkeintä on se, että huone on uudistunut sitten viime käynnin. Jos kaikki on ennallaan, on elämä pysähtynyttä. Jos muutokset ovat radikaaleja, on asujalla meneillään henkinen kriisi.

Milloin asuja itse käyttää huonettaan? Tuskin koskaan. Hän herää aamuisin, hiipii hiljaa keittiöön kuiskiakseen kahvinkeittimelle ja toivoo, ettei herä…

Lumikeiju

Miten kauniisti lumi kimmeltääkään maassa, ajatteli Armas hiljaa mielessään. Hänellä oli palava halu kertoa näkemästään jollekin, jakaa tuo hetkellisen kauneuden kokemus jonkun kanssa. Mutta miten, eihän hänen suustaan tullut helposti edes tavallisen arkisia sanoja, saati sitten mitään sellaista, joka vastaisi sitä mykistävää maisemaa, jota hän ikkunastaan itsekseen tuijotti. Sisarenpojan samojedi Tepi keskeytti Armaan hiljaisen hetken työntämällä kuononsa hänen syliinsä rapsutusten toivossa. Armas nousi ikkunan eteen asetetusta keinutuolistaan ja istui koiran viereen lattialle. Voi sitä hellyyden määrää, mitä nuo kaksi toisilleen antoivat. Sitä sielujen sympatiaa, joka heidän välillään oli, on vaikea tavallisen ihmisen saavuttaa, kenenkään tai minkään kanssa.

Onnekseen Armas ei ollutkaan syntynyt ihan tavallisena lapsena, vaan hiukan hitaammin ajattelevana. Siitä oli hänelle paljon iloa elämässä. Tyhjäpäiset kyläläiset jättivät hänet huomiotta ja ystävälliset puolestaan antoivat runsa…