Kohtaamisia

Kohtaamme toisiamme jatkuvasti,

huomaamatta ja tarkoituksella.

Läheisiä, ystäviä ja tuttavia.

Tuntemattomia ohikulkijoita.

Kaikkialla, missä kuljemme.

Joidenkin ohi kävelemme tahtomattamme,

joitakin emme edes halua kohdata.

Käännämme katseemme ja lakkaamme olemasta.

Heille, jotka sitä ehkä eniten tarvitsisivat.

Onko itseltä pois, antaa huomiota tuntemattomalle?

Pysäyttää ajatuksensa ohikiitävän hetken verran,

suoda katseen, mahdollisesti hymynkin?

Olla olemassa hänelle, jonka rinnalla ei kukaan kulje.

Itsemme kanssa riittävästi oltuamme,

janoamme vuorovaikutusta läheistemme kanssa.

Työpaikoilla kokoonnumme kahvihuoneisiin,

puhumme yhteen ääneen, kuulematta toistemme ajatuksia.

Virkistymisen sijaan tunnemme voimattomuutta.

Emme tule kuulluiksi, emme kohdatuiksikaan.

Kiireen tuntu peittää alleen aidon yhdessäolon.

Iltaisin kodeissamme kaipaamme toisiamme,

jakaaksemme kokemuksiamme päivän tapahtumista.

Arjen ajatukset ovat moninaisia, vireystilojen suuntaamia.

Ollaksemme olemassa toisillemme, tarvitsemme aikaa.

Pysähtymistä kiireen keskelle, antautumista hetkelle.

Kohtaamisista saamme voimaa. Iloa ja energiaa.
Mutta vain silloin, kun annamme toisillemme aikaa.