Kysyin leikilläni perheen miespääosan esittäjältä, mikä eläin hän haluaisi olla, ja millaisia piirteitä hänen voimaeläimellään olisi. Hyvin lyhyen pohdinnan jälkeen sain vakuuttavan vastauksen. Hän olisi ehdottomasti harmaakarhu. Ikiaikainen eläin, jossa yhdistyvät voima, lempeys ja rohkeus. Harmaakarhua ihaillaan ja pelätään, sen reviiriä kunnioitetaan. Tämä antaa sille mahdollisuuden liikkua vapaasti hyvinkin laajalla alueella, elää omien valintojensa mukaisesti ja suojella perhettään parhaaksi katsomallaan tavalla.
Paljastaessani omaksi valinnakseni mustan pantterin, sain osakseni pitkän hiljaisuuden. Hiukan hämmentyneenä mieheni katseli minua, kunnes sai muotoiltua ajatuksensa kysymykseksi: ”Ja miten ajattelit näiden eri puolilla maapalloa asuvien eläinten yhteiselämän sujuvan?”
Jäin pohtimaan asiaa. Ainakin eläintarhoissa on monenlaisia asukkaita ilman sen suurempia yhteentörmäyksiä. Erilaisilta kasvillisuusvyöhykkeiltä siirretyille eläimille annetaan asuinpaikaksi aitaus, jonka olosuhteet muistuttavat mahdollisimman paljon alkuperäisiä. Tosin liikkuvuus aitausten välillä on estetty lukituin portein, joten kovin luontevasti eivät karhu ja pantteri toisiaan kohtaa. Jos kuitenkin näin tapahtuisi ja nuo kaksi toisilleen epätyypillisesti käyttäytyvää eläintä ystävystyisivät, mitä tapahtuisi?
Olisiko elämä tasapainoilua erilaisten tarpeiden, halujen ja tottumusten välillä? Taistelua elinympäristön säilyttämisestä entisenlaisena? Valtataistelua tai kilpailua fyysisten ja henkisten ominaisuuksien näyttämiseksi aidan toisella puolella oleville? Vai voisiko se olla mielenkiintoista vaihtelua arkeen toisen ajatusmaailmaan tutustuessa? Ehkä jopa sulavaa sopeutumista hyvään yhteiselämään erilaisuuksista huolimatta?
Hämmennyksestä seuraa oivallus. Oivalluksesta alkaa muutos.
Kommentit