29.9.2013

Turvassa todellisuudelta


Sain syntyessäni siivet. Suojelevat, lämmittävät, maailman ääriin lennättävät.
Niiden turvin tunsin kaiken elämässäni olevan mahdollista.
Siipien suojassa tunsin olevani turvassa, enkä osannut pelätä mitään.
Päivisin ne johdattivat minut kokemuksiin, joiden muistot yhä elävät vahvoina tunteissani.
Iltaisin pääsin tutustumaan paikkoihin, joista en ollut aiemmin kuullut.
Tapasin ihmisiä, joiden puhetta en useinkaan ymmärtänyt, mutta joiden ilot ja surut koin.
Aamuisin heräsin onnellisena höyhenten pehmeästä syleilystä ja tiesin
jokaisen uuden päivän tuovan valoa omaani ja läheisteni elämään.

Matkan varrella nuo kuvittelemani siivet ovat kulkeneet mukanani monessa eri muodossa.
Joskus lämpimänä kosketuksena tai hellänä henkäyksenä, joskus painolastina.
Välillä siipien kosketus on ollut todellinen tuntemus, toisinaan vain uninen haave.
Ajoittain ne ovat menettäneet voimansa niiden unohdetun olemassaolon myötä.
Muutaman kerran olen itse repinyt ne irti osoittaakseni selviäväni maailmassa ihan yksin.

Kokemus suojelevien siipien turvasta on läpi elämäni aina tuntunut todelta.
Siitäkin huolimatta, etten muista milloinkaan aikaisemmin edes ajatelleeni asiaa.
Miten ihmeessä tuo tunnemuisto saavutti mieleni nyt, tässä elämänvaiheessa?
Mikä saa ihmisen kuvittelemaan ikiaikaisen tiedostamattoman olemassaolon juuri silloin,
kun elämä näyttäytyy kaikessa kauneudessaankin julman todelliseksi muuttuneena?

Kantavatko selkään näkymättömästi tatuoidut siivet sitä, joka niiden suojaan uskoo?
Vai kantaako kuvitelluista siivistä luopuvaa voima, jonka hän sisällään uskoo olevan?
Voiko kuvitelma suojaavasta voimasta antaa ihmiselle vahvuuden kohdata todellisuuden?


Hienot rouvat