Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Hienot rouvat

Anoppini on hieno rouva, samoin kuin isoäitini sisarineen sekä muutama muu tuntemani väärään aikakauteen syntynyt upea naishenkilö. Hienous on syntymälahja, perimästä ja kasvuolosuhteista riippumaton arvo, joka juontaa juurensa muinaisten kuninkaallisten aikakaudelta. Minkä sille mahtaa, jos on sattunut syntymään hieman muita arvokkaampana? Näillä onnellisten tähtien alla syntyneillä hienostolaisilla tuntuu olevan sisäsyntyinen taito kohdata muut ihmiset ruusuisten unelmien silmin. Hyvät tavatkin he oppivat ennen kuin edes konttaaminen onnistuu. Voisin tosin kuvitella heidän oppineen suoraan kävelemään – ovathan heidän vaatteensa ommeltu räätälin toimesta sellaisista materiaaleista, että ne kuluisivat puhki jo ensimmäisissä konttausharjoituksissa.  Hienot rouvat rakastavat keskusteluita tavallisten ihmisten kanssa, mutta luontevampaa heille on seurustella kaltaistensa kanssa. Kuulemani mukaan nykyaikana hienostolla on hyvin vähän ystäviä omissa piireissään, joten kokemuksia va

Lumikeiju

Miten kauniisti lumi kimmeltääkään maassa, ajatteli Armas hiljaa mielessään. Hänellä oli palava halu kertoa näkemästään jollekin, jakaa tuo hetkellisen kauneuden kokemus jonkun kanssa. Mutta miten, eihän hänen suustaan tullut helposti edes tavallisen arkisia sanoja, saati sitten mitään sellaista, joka vastaisi sitä mykistävää maisemaa, jota hän ikkunastaan itsekseen tuijotti. Sisarenpojan samojedi Tepi keskeytti Armaan hiljaisen hetken työntämällä kuononsa hänen syliinsä rapsutusten toivossa. Armas nousi ikkunan eteen asetetusta keinutuolistaan ja istui koiran viereen lattialle. Voi sitä hellyyden määrää, mitä nuo kaksi toisilleen antoivat. Sitä sielujen sympatiaa, joka heidän välillään oli, on vaikea tavallisen ihmisen saavuttaa, kenenkään tai minkään kanssa. Onnekseen Armas ei ollutkaan syntynyt ihan tavallisena lapsena, vaan hiukan hitaammin ajattelevana. Siitä oli hänelle paljon iloa elämässä. Tyhjäpäiset kyläläiset jättivät hänet huomiotta ja ystävälliset puolestaan antoiva

Sarvikuono olohuoneessa

Olohuone, mikä sen merkitys on? Joillekin se on ainoa asuinhuone, jossa vietetään aikaa, viihdytään ja vanhetaan. Toisille se taas on huone, jossa ollaan kuin ei oltaisikaan. Ainakaan siellä ei juurikaan olla olemassa kenellekään. Olohuone sisustetaan maltillisesti. Sen tulee näyttää tyylikkäältä silloin, kun itselle hiukan tuntemattomammat henkilöt saapuvat paikalle. On tärkeää, että huonekalut, värit ja esineet on sijoiteltu tasapainoisesti, jotta tutustuja voi kuvitella asujan itsekin olevan tasapainossa. Tunnelman luojana myös valaistus on tärkeää. Kirjahyllyssä on oltava yleisesti sivistäviä ja taiteellisesti monipuolisia teoksia. Tuttujen saapuessa tärkeintä on se, että huone on uudistunut sitten viime käynnin. Jos kaikki on ennallaan, on elämä pysähtynyttä. Jos muutokset ovat radikaaleja, on asujalla meneillään henkinen kriisi. Milloin asuja itse käyttää huonettaan? Tuskin koskaan. Hän herää aamuisin, hiipii hiljaa keittiöön kuiskiakseen kahvinkeittimelle ja toivoo, ett