30.6.2016

Toisin sanoen


Kun antaa mielelleen luvan vaeltaa,
Huomaa ajatusten siirtyvän unen ja valveen rajalle.
Sanat kulkevat omaa tietään, ajatukset harhautuvat sivupolulle
ja hetken kuluttua todellisuus näyttää toisenlaiselta
kuin mihin silmät muistikuvineen ovat tottuneet.

Miten todellisuutta voitaisiin edes määritellä?
Onko näkyvä maailma aistien havaittavissa,
järjellä selitettävissä, luotettavasti todennettavissa?
Kuinka avaramielinen on oltava
pystyäkseen riittävän ymmärrettävästi
arvioimaan nkäyvää todellisuutta?

Miten suuri vaikutus on muistinvaraisella päättelyllä,
tunteilla ja yksittäisiten ihmisten  kokemuksilla?
Kuinka monitasoisista osista kokonaiskuva muodostuu,
miten keskenään ristiriitaiset havainnot
sovitetaan yhteisesti hyväksyttyyn näkemykseen? 

Miten suhtautua siihen todellisuuteen,
jota kukin yksittäinen ohikulkija kantaa sisällään?
Kenellä meistä voisi olla oikeus päättää,
onko kuvitelma totta vai todellisuus kuvitelmaa?

Onko edes olemassa vain yhtä todellisuutta,
vai kuljetammko läpi elämän mukanamme
 useampia todellisen tuntuisia tasoja?

Yksittäisistä tapahtumisista, tunnemuistoista, 
aistinvaraisista kokemuksista, unista, haaveista,
ajatuksista ja kirjoitetuista todenmukaisuuksista
muodostuu lopulta sellainen yhteinen maailma,
jota seuraamalla itse kukin meistä määrittelee
oman eletyn aikansa mielekkyyden.



26.2.2016

Kosketus tunteisiin


Useimmat ihmiset kaipaavat jossakin elämänvaiheessa vahvaa peiliä omille syville tunteilleen. Kirjojen ja elokuvien henkilöhahmojen sekä itselle ulottumattomissa olevien ihmisten elämänkohtaloiden seuraaminen antaa mahdollisuuden kokea erilaisia tunteita turvallisesti. Joillekin se riittää, kaikille kuitenkaan ei. Seuraamalla muiden elämää pääsee toki kosketuksiin omiin pinnan alla piileskeleviin tunteisiinsa, muttei  ehkä sittenkään pysty kokemaan niitä täydellisinä. 

Lähes jokaisen syvän tunteen liikahtaessa joudumme kohtaamaan myös tunteen vastapuolen. Ilo peilaa pelkoa, suru toivoa ja myötätunto epävarmuutta. Ilman peilin kääntöpuolen aiheuttamaa reaktiota tunteiden kokeminen jää helposti pinnalliseksi. Pinnallisten tunteiden kanssa voi hyvin elää, mutta itseään tuskin ymmärtää ilman syvällisempää tunteiden kohtaamsta.

Harvalla meistä kuitenkaan on riittävästi rohkeutta kohdataksemme tunteitamme edes yksin, saati asettaa itseämme alttiiksi toisen ihmisen peilaukselle. Siitäkään huolimatta, että tiedämme sen olevan ainoa mahdollisuutemme tunteiden aiheuttamien tuntemusten ymmärtämiselle ja hyväksymiselle.

Mutta miten löytää lähelleen ihmisiä, joilla on yhtä suuri halu tulla kohdatuksi rehellisesti ja varauksettomasti, olla näkyviä kaikkine tunteineen? Vaatiiko se uskallusta itseltä, toiselta vai molemmilta? Onko avoimuus helpompaa kahdenkeskisissä tilanteissa vai ryhmässä? Voiko todella tulla kuulluksi, jollei keskustelun osapuolilla ole samansuuntaista tarvetta saada kosketusta syviin tunteisiinsa?

Kuinka läheinen toisen kanssa on oltava voidakseen peilata syviä tunteitaan? Onko kahden ihmisen sulauduttava toisiinsa yhteyden löytääkseen, vai onko sen syntyminen mahdollista myös ilman fyysistä läheisyyttä? Ovatko sanat riittäviä ajatusten ja tunteiden välittäjinä, vai tarvitaanko kaikkien aistien kohtaamista toisen kokemuksen todelliselle jakamiselle?

25.2.2016

Sisäinen suoja


Meillä jokaisella on sisällämme hiljainen tila,
 paikka johon paeta melua, rauhattomuutta
ja omien ajatusten uuvuttamaa mieltä.

Tuo sisäinen turvapaikka on valoisa ja tilava,
kaiken kaaoksen keskellä varmasti pysyvä,
ja sinne pääsy mahdollista itselle aina.

Jos on ulkoisen kaaoksen kuormittaessa
mieluiten piiloutunut koko maailmalta,
on jo aika opetella suojautumaan toisin.

Omaan hiljaiseen tilaan vetäytymällä
on mahdollista olla olemassa muille
myös itseensä lempeästi suhtautuen.


Hienot rouvat