Elämää kaikilla mausteilla

Tässä elämässä on hetkiä, jolloin on valtava halu kiivetä jonnekin korkealle, hieman lähemmäksi lämmintä aurinkoa.
Ja antaa kaiken muun jäädä alas.
Nauttia siitä, että on yksin. Tuntea lempeän tuulen hyväily. Muuttua höyheneksi
ja lentää pois.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Koko ajan, kaikkialla. Monilla tasoilla samanaikaisesti. Usein huomaamatta, joskus taas tarkoituksella huomiotta jättämällä.
Elämän suuntaa viitoittavat toiveet. Haaveet, tavoitteet ja päämäärät. Me kaikki kuljemme niitä kohti, kukin omalla tavallamme. Kartan kanssa, tai sattuman.
Joku löytää suoraan perille, nopeasti ja helposti. Tien päässä ihmetellen, mitä kiireessä jäi näkemättä, kokematta.
Toinen etsii lakkaamatta. Harhaillen ja kompuroiden. Lopulta perille päästyään katsoo ympärilleen ja aloittaa uuden matkan, itseensä.
Yksi antaa kohtalon ohjata. Sulkee silmät ja korvat, lakkaa yrittämästä. Kulkee tuulten mukana, ja luottaa sattuman voimaan.
Jokainen heistä valitsee. Kulkee tunteet oppainaan. Rohkeasti ja luottaen, perille löytämiseen uskoen. Tarpeellisille poluille osuen.

"Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle."
- Goethe -

Jokainen tie on pelkkä tie, eikä ole loukkaus meitä sen paremmin kuin muitakaan kohtaan kääntyä siltä pois, jos sydän niin toivoo.


"Who can say where the road goes where the day flows - only time And who can say if your love grows as your heart chose - only time" - Enya -

Elämä tarjoilee molempia. Onnea ja iloa. Ajatuksia ja oivalluksia. Eteenpäin vieviä asioita, energiaa antavia sanoja. Varjojakin tarvitaan. Osoittamaan valon lähde, sen suunta ja kauneus. Varjot antavat mahdollisuuden siirtyä hetkittäin näkymättömiin,
tarkkailemaan rauhassa
valojaan ja varjojaan.

Sateessa, tähtitaivaan alla, yön salaisuuksien keskellä. Tunteet heräävät, varoittamatta.
Niitä on kuunneltava, ne on koettava ja niitä on seurattava, varauksetta.
Tietään on voitava kulkea vaivattomasti.

Kun ihminen vetäytyy, hänen ystävänsä huolestuvat. Joskus huoli on aiheellista, useimmiten kuitenkin turhaa. Monet meistä elävät sosiaalisessa yltäkylläisyydessä, kanssakulkijoiden sanojen ja tunteiden ympäröimänä.
Lienee enemmän kuin luonnollista, että näistä energiavirroista kaipaa ajoittain etäisyyttä. Ilman hiljaisuutta, vailla seuraa, on lähes mahdotonta kuunnella omia ajatuksiaan.
Kuuntelematta itseään saattaa huomaamattaan
lähteä harhailemaan, kulkemaan muiden mukana,
vailla suuntaa. Ja vasta perillä huomata olevansa jossakin muualla kuin kuvittelisi tai haluaisi.
Kuullakseen itsensä on uskallettava ottaa omaa aikaa. Pysähdyttävä hiljaisuuteen. Annettava tunteilleen tilaa.

Kohtaamme toisiamme jatkuvasti, huomaamatta ja tarkoituksella. Läheisiä, ystäviä ja tuttavia. Tuntemattomia ohikulkijoita. Kaikkialla, missä kuljemme.
Joidenkin ohi kävelemme tahtomattamme, joitakin emme edes halua kohdata. Käännämme katseemme ja lakkaamme olemasta. Heille, jotka sitä ehkä eniten tarvitsisivat. Onko itseltä pois, antaa huomiota tuntemattomalle? Pysäyttää ajatuksensa ohikiitävän hetken verran, suoda katseen, mahdollisesti hymynkin? Olla olemassa hänelle, jonka rinnalla ei kukaan kulje.
Itsemme kanssa riittävästi oltuamme, janoamme vuorovaikutusta läheistemme kanssa. Työpaikoilla kokoonnumme kahvihuoneisiin, puhumme yhteen ääneen, kuulematta toistemme ajatuksia. Virkistymisen sijaan tunnemme voimattomuutta. Emme tule kuulluiksi, emme kohdatuiksikaan. Kiireen tuntu peittää alleen aidon yhdessäolon.
Iltaisin kodeissamme kaipaamme toisiamme, jakaaksemme kokemuksiamme päivän tapahtumista. Arjen ajatukset ovat moninaisia, vireystilojen suuntaamia. Ollaksemme olemassa toisil…

Mistä mieli tyyntyy? Hiljaisuudesta, kiireettömyydestä, läheisyydestä ja turvallisuudesta. Luonnon kauneudesta ja rauhasta. Perheen ja ystävien onnesta. Välittämisestä ja jakamisesta.

Aurinkoisen pakkaspäivän
tunnelmallinen ilta.

Ansaittu nautinto sunnuntaita sulostuttamaan.

Ystäväni, kaukaa luokseni tullut. Lentänyt halki pimeän taivaan, läpi hehkuvan auringon,
ohi hiljaisen kuun.

Kaiken ympärillään aistien,
vahvasti vaistollaan tuntien. Tunteet sielussaan kuljettaen,
niitä jalostaen ja vahvistaen. Hymyllään maailmaa parantaen.

Ystäväni, valontuoja,
tähtien takaa tänne tullut. Näyttääkseen meille auringon voiman.

Ajoittain on hyvä lähteä. Yksin tai kahdestaan, katselemaan itseään ja muita toisenlaista taustaa vastaan. Saada uusia näkökulmia
ajatuksille, tunteille ja tulkinnoille. Poissa kotoa, vailla velvoitteita,
voi elämästä nauttia ihan eri tavalla. On aikaa katsoa ympärilleen,
kuunnella ja nauttia elämästä.

Elämäntäyteisen arkiviikon jälkeen on lempeää herätä hiljaiseen ja hitaaseen sunnuntaihin.
Kiireettömyyden parhaita vaikutuksia lienee ajatusten päämäärätön harhailu tärkeiden ja huomiota kaipaamattomien asioiden välillä.
Kuin itsestään viikon aikana koetut tapahtumat,sanat, tunteet ja ajatukset asettuvat paikoilleen muistin arkistoihin.
Parhaat muistot sijoittuvat kimalteleviin, itsestään aukeaviin rasioihin. Ikävät pakataan puisiin laatikoihin ja unohdetaan kellarin pölyisille hyllyille.